Syksyn uutuuksia Originalissa
Moikka moi! Mitä teidän syksyyn kuuluu? Syksy on jo pitkällä ja haluttiin tässä vaiheessa tulla kertomaan teille vähän meidän Originalin syksystä. Myös tänä syksynä ollaan kehitelty hieman uudistuksia toimintaamme, ja toivottavasti näin voimme palvella teitä vieläkin kokonaisvaltaisemmin.
Syksy on ollut Originalissa mukavan kiireinen, mutta aikaa ja inspiraatiota on riittänyt myös uuden kehittämiseen. Tässä hieman lisää meidän uutuuksista!
Emma & kasvivärit
Ihana hiusalan ammattilainen Emma asteli mukaan Original-tiimiimme alkusyksystä. Emma on tuonut mukanaan tiimiimme vahvan ammattitaitonsa lisäksi upeaa luovuutta. Tämän myötä laajensimme väripalveluitamme siten, että nykyisin tarjoamme perinteisten hiustenvärjäysten rinnalla myös hiusten kasvivärjäyksiä. Hiusten kasvivärjäys sopii erityisen hyvin heille, jotka haluavat korostaa omaa luonnollista hiusväriään. Innostuitko sinäkin kasvivärjäyksistä? Lue lisää tästä postauksesta. Tällä hetkellä kasvivärjäyksiä varataan Originalissa puhelimitse tai laittamalla meille viestiä, joten ollaan siis yhteyksissä! <3
Uutta tekniikkaan: Wella
Olette saattaneetkin jo huomata, että meillä on vaihtunut myös työvälineet siltä osin, että työskennellään nykyisin Wellan tekniikkatuotteilla. Tästä muutoksesta ollaankin oltu erityisen innoissamme. Ollaan päästy kouluttautumaan ja harjoittelemaan uusien värisarjojen käyttöä, mikä on ollut jännittävää ja kivaa! Uuden oppiminen on aina tervetullutta, ja tähän syksyyn sitä on meillä totisesti riittänyt.
Vieläkin täydellisempi tuotevalikoima
Myös Originalin tuotevalikoima on kokenut syksyn myötä uudistumisen! Tarjoamme nyt super laadukkaita Sebastianin hiustuotteita aina shampoista ja hoitoaineista upeisiin hiustenmuotoilutuotteisiin. Sebastianin hiustuotteista löytyy takuuvarma tuote jokaiseen tarpeeseen, olipa kyseessä sitten volyymiä, kosteutusta, korjausta, pitoa tai kiiltoa kaipaava hius. Uutuutena parturiin ollaan saatu SEB MAN -tuotesarja, josta voit käydä lukaisemassa lisää täältä. Kiinnostaisiko teitä kuulla lisää Sebastianin laajasta tuotevalikoimasta oman blogipostauksen merkeissä?
Tarjoamme myös hierontaa!
Original-tiimi on kasvanut myös yhden ammattitaitoisen hierojan verran! Henna tarjoaa klassisten hierontojen lisäksi myös ihanaa päähierontaa, kuumakivihierontaa, purentalihashierontaa, fasciakäsittelyitä sekä kuivakuppausta. Meistä on mahtavaa, kun Original-tiimi voi palvella teitä nyt vieläkin kokonaisvaltaisemmin hyvinvoinnin parissa. Hennan ajanvaraus on auki meidän Timmassa ja Hennan tarjoamista palveluista on tulossa myös oma postauksensa blogiin, joten pysykäähän kuulolla. Tervetuloa nyt myös Hennan luokse voimaan hyvin ja rentoutumaan!
Entäs muuta?
Noh, mitäs muuta… Syksyn aikana ollaan hommailtu taas jo tuttujen Original-hupparihommien parissa. Kiitos kaikille meitä tukeneille ja Original-paitansa hankkineille! Toivottavasti paidat lämmittää syksyn viimassa. Lisäksi ollaan päästy toteuttamaan muutama KIHARA WORKSHOP, joita on luvassa myös lisää.
Kuten arvata saattaa, ei tässä vielä kaikki. Oletko miettinyt, jos olisitkin VIP? Tämän syksyn uutuutena ollaan kehitelty myös Originalin VIP-jäsenyys, jee! Tästä saatte kuulla lisää ihan pian, joten pysykää kuulolla meidän somen puolella!
Originalissa nähdään taas, toivottavasti ihan pian! <3