7 askelta kohti kestävää kiharaa
Haluatko oppia luomaan helposti näyttävyyttä upeaan tukkaasi? Eikö kiharoiden teko tahdo onnistua? Entä tuntuuko sinustakin, että kiharasi lässähtävät hetkessä vaisun näköisiksi? Tässä postauksessa jaamme meidän vinkit täydellisten, kestävien kiharoiden tekoon. Näillä ohjeilla onnistut varmasti! Taitavaksi kiharan tekijäksi oppii myös harjoituksen kautta, joten ei muuta kuin raudat kuumaksi ja kokeilemaan.
1. Pohjatuote on kaiken hyvän alku
Jos ihan tarkkoja ollaan, kiharan alkukäsittely alkaa jo suihkusta. Oikeanlainen shampoo ja hoitoaine ovat tärkeitä tekijöitä kiharan pysyvyyden kannalta. Pesuun kannattaa valita esimerkiksi volyymia tai tuuheutta antavia tuotteita.

Pesun jälkeen hiuksiin laitetaan muotoilua helpottavat ja lopputulokseen vaikuttavat tuotteet. Tässä vaiheessa lämpösuoja on ykköstuote – sitä tulisi käyttää aina, kun hiusta lämpökäsitellään. Lisäksi hiuksen tyvelle olisi hyvä laittaa jotain kohottavaa tuotetta, jotta tukkaan saadaan ilmavuutta. Myös öljypohjaisia tuotteita kannattaa karttaa ennen kiharan tekemistä, ne voivat nimittäin vetää hiusta suoraksi.

2. Kuivaa hiuksesi huolella
Perussääntö on, että kiharaa tehdessä hiuksen tulee olla aina kuiva. Siis todella kuiva! Kosteaa hiusta on haastava käsitellä, eikä se esimerkiksi kiharru toivottuun tyyliin. Föönin avulla hiukseen saa myös lisäkuohkeutta, mikä ei ole koskaan haitaksi kiharaa tehdessä.
3. Tarpeeksi, mutta ei liian kuuma rauta
Kiharaa voidaan tehdä niin suoristus- ja muotoiluraudoilla, kiharapuikoilla ja -sauvoilla kuin ilmakihartimilla. Kiharan tekemistä varten sinun ei kuitenkaan tarvitse hankkia markkinoiden hienointa kiharapuikkoa, vaan pärjäät varmasti omalla suoritusraudallasi. Muista lämmittää rautasi tarpeeksi kuumaksi, noin 185 astetta on optimilämpötila kiharan teolle. Kuumempi lämpö vaurioittaa hiustasi ja käsittelystä tulee hankalaa, ja toisaalta alhaisempi lämpötila ei takaa lopputuloksen kestoa.
4. Jaa hiukset useampaan osioon
Jakamalla hiukset pienempiin osioihin, saat hallittua hiuksiasi paremmin ja saat varmasti kaikki hiuksesi mukaan kiharrukseen. Tämä helpottaa kihartamista huomattavasti. Voit kokeilla, millainen jaottelu sopii itsellesi parhaiten. Esimerkiksi jo jakaminen neljään osioon on oiva vihje kiharan tekoon. Aloita kihartaminen alaosioista.
5. Kiharra osiot yksitellen ja huolellisesti
Kiharra noin kahden sormen paksuisia hiusosioita. Aloita hiustyvestä ja käännä suoristusrautaa hitaasti ja liu’uta rautaa alaspäin. Testaa, missä ajassa osiot näyttävät kihartuvan kauniisti, ja lisää tarvittaessa sekunti tai pari. Voit kääntää rautaa joko kasvoista poispäin tai kasvoja kohti, riippuen minkälaisen lopputuloksen haluat. Jos haluat, että hiukset reunustavat kasvoja, käännä rautaa kasvoista poispäin. Jos haluat, että kiharat laskeutuvat otsan yli, käännä rautaa kasvoja kohti. Esimerkiksi rennon beach waves- lookin saat luotua kihartamalla joka toisen hiusosion poispäin kasvoista ja joka toisen kasvoja kohti. Saat rennomman lopputuloksen jättämällä latvat suoriksi.
6. Viimeistele oikeilla tuotteilla
Kiharoiden kestävyys varmistetaan vielä oikeilla hiustuotteilla. Kiharoihin voidaan hieroa pieni määrä geeliä, vahaa tai suihkuttaa viimeistelyyn tarkoitettua hiuslakkaa. Kevyttä hiuslakkaa voidaan suihkauttaa jokaiseen osioon aina heti kiharan muotoilun jälkeen. Hiuslakan ei kannata olla voimakkuudeltaan se kaikkein vahvin, mutta ei aivan kevyinkään. Tässä vaiheessa silottavia hiustuotteita on syytä välttää.

7. Aukikampaa haluamallasi tavalla
Anna kiharoiden viilentyä rauhassa, ennen kuin viimeistelet kiharat. Mikäli harjaat hiukset auki kiharoiden ollessa vielä lämpimät, ne menettävät helposti muotonsa. Älä tässä vaiheessa säikähdä, jos hiuksesi tuntuvat liian kiharilta! Muotoilun jälkeen hiukset vielä kammataan auki, jotta lopputuloksesta saadaan tasainen ja luonnollisen kaunis. Voit haluamasi tyylin mukaan käyttää aukikampaamiseen harvapiikkistä kampaa, harjaa tai kättäsi.
Ja voilà! Näin sinulla on ei vain hyvältä näyttävät, mutta myös kestävät kiharat. Voit näitä vinkkejä soveltaen etsiä itsellesi parhaimman tavan kihartaa hiustasi, sekä arkeen että juhlaan sopivaksi. Meneekö nämä vinkit kokeiluun heti vai vasta ensi viikolla?!