5 x ratkaisuja vaalean hiuksen haasteisiin

Moikka moi! Aiemmin ollaan puhuttu täällä blogissa esimerkiksi siitä, miten hiusväriä saadaan ylläpidettyä myös kampaamokäyntien ulkopuolella. Tässä postauksessa keskitymme tällä kertaa vaaleisiin hiuksiin. Suuri joukko meidänkin asiakkaistamme tavoittelee vaaleaa hiusta. Vaaleiden hiuksien ylläpitoon ja hoitoon liittyy omat konstinsa, joihin perehdymme tässä postauksessa. Usein vaalean tukan kanssa törmätään samoihin ongelmiin ja haasteisiin, ja nyt autammekin teitä vaaleatukkaisia ratkomaan nämä ongelmat! Kuulostavatko seuraavat ongelmat kenties tutuilta…?

1.  Lämmin sävy ei miellytä

Lämpimät blondit ovat olleet nosteessa jo jonkin aikaa. Esimerkiksi lämpimän hunajan sävyinen blondi on kaunis valinta tilanteeseen kuin tilanteeseen. Silti suuri osa vaaleista hiuksista on sävyltään kylmiä. Älä kuitenkaan jämähdä siihen ajatukseen, että lämpö on nujerrettava hiuksesta pois! Kylmät sävyt vaativat paljon ylläpitoa, sillä sävy saattaa kulua nopeasti pois jo käsitellystä hiuksesta. Joillekin saattaa tulla yllätyksenä, että vaaleaa sävyä tulee ylläpitää esimerkiksi suoravärien tai hopeashampoiden avulla. 

2. Sävyerot hiuksissa kylmästä lämpimään

Moni vaaleatukkainen lienee joskus kokenut tilanteen, jossa hiukset ovat epätasaisen sävyiset – esimerkiksi tyveltä kellertävät ja pituuksista miltei lilat. Joskus vaalea hius tarvitseekin syvempää puhdistusta, joka kirkastaa ja tasoittaa käsiteltyä hiusta. Hopeatuotteitakin on hyvä käyttää kohtuudella. Esimerkiksi hopeashampoota ei suositella käytettäväksi joka pesukerralla, ja sävyä olisi hyvä välillä neutralisoida syväpuhdistavalla shampoolla. Muista käyttää syväpuhdistuksen jälkeen tehohoitoa!

3. Hius vihertää

Vaaleat hiussävyt voivat värjäytyä helposti vihertäviksi tai likaisen sävyisiksi. Syynä on usein suihku ja metallipitoinen vesi. Tähän ikävään tilanteeseen avuksi toimii kelatoiva, syväpuhdistava shampoo. Tarvittaessa tilannetta voidaan pohtia myös yhdessä kampaajan kanssa!

4. Hius katkeilee latvasta

Hiusta täytyy usein käsitellä useampaan kertaan, jotta saadaan toivottu vaalea lopputulos. Tämä aiheuttaa hiuksessa vauriota, joka voi ilmetä esimerkiksi hiuksen katkeilua. Muistathan tällöin käsitellä hiuksiasi maltilla. Vältä liian kuumaa fööniä ja muita lämpölaitteita. Kun käsittelet hiuksiasi, tee se lämpösuojan kera. Tässä vaiheessa hiuksille kannattaa antaa myös tehohoitokuuri tuotteilla, joissa on rakennetta vahvistavia ja suojaavia ainesosia. Kannattaa myös tarkistaa, että harjasi ja kampasi ovat ehjiä, sillä piikkien lohkeamat saattavat repiä hiuksia entisestään. Valitse käyttöösi laadukas harja! 

Olaplex-tuotteiden patentoitu ainesosa korjaa ja suojaa hiuksen rikkisidoksia ja estää pysyviä happivaurioita. Kaikille tutun salonkihoidon lisäksi, hiuksen kunnosta huolehditaan myös kotona! Ylelliset Olaplex-kotihoitotuotteet myös meiltä.

5. Hius näyttää kiillottomalta, kuivalta

Kuiva hius ei tosiaankaan peilaa hiuksen sävyjä kauniisti. Hoida hiustasi! Jokainen blondi tarvitsee kosteutta hiuksen kunnon ja hiuslaadun mukaan. Käytä tehohoitoja, hiuksiin jätettäviä hoitotuotteita tai kosteuttavia muotoilutuotteita.

 

Vaaleaa hiusta ei voi hoitaa liikaa! Muista, että vaalea hius tarvitsee paljon pysyäkseen hohdokkaana, joten erityisesti hyvään kotihoitoon kannattaa panostaa! Jäikö jokin asia vaaleiden hiusten hoidossa tai kauniin sävyn ylläpidossa vielä mietityttämään? Kerro murheesi meille, niin mietitään yhdessä vaaleiden hiuksien saloja lisää… <3

Terkuin, Vilma