Meidän tarina
Tervetuloa toiseen postaukseemme! Ollaan tosi innoissamme, että niin moni teistä on löytänyt tiensä tänne blogin pariin. Kuten aiemmin lupailimme, tässä postauksessa keskitytään Original Hair Studion, meidän rakkaan parturi-kampaamon tarinaan.
Original Hair Studio – since 2020
Ajatus oman parturi-kampaamon perustamisesta lähti liikkeelle Original Hair Studion perustajalla Kaisamarilla jo varhain opintojensa aikana. Valmistuttuaan parturi-kampaajaksi vuonna 2014, hän työskenteli parturi-kampaajan työssä useamman vuoden ajan. Idea omannäköisen yrityksen luomisesta kyti pitkään Kaisamarin mielessä, kunnes ajatuksesta päätettiin tehdä totta. Oman yrityksen perustamisen eteen tehtiin paljon työtä – suunnittelua, budjetointia, liiketilan etsimistä, remontointia ja uuteen opettelua. Original Hair Studio avasi ovensa ihanan avarassa Isokadun liiketilassa elokuussa 2020, josta lähtien yrityksen toimintaa ollaan jatkuvasti kehitetty haluttua suuntaa kohti.
Yrityksen omistaja Kaisamari itse kertoo, että yrittäjän rooli on ollut hänelle luontainen vaihtoehto urallaan. ”Yrittäjyydessä parasta on ehdottomasti sen mukanaan tuoma vapaus. Olen itse saanut luoda ympärilleni itseni näköisen yrityksen, ja saan kehittää toimintaa haluamaani suuntaan. Ja mikä parasta, olen niin etuoikeutettu, että saan tehdä töitä parhaiden ystävieni kanssa!” Kaisamari kuvailee. Original Hair Studiossa ajattelemme, että meille on tervetullut ihan jokainen juuri omana itsenään. Kun luomme sinulle uutta tai päivitämme vanhaa hius- tai partatyyliäsi, tärkeintä meille on korostaa sinua ja ihanaa persoonallisuuttasi sellaisenaan. Näiden arvojen mukainen toiminta on meille Original-tiimissä kaikki kaikessa. Se, että saamme tehdä arvojemme mukaista työtä on valtavan upeaa!
Yrityksen perustamisajankohtaa varjosti pahaksi puhjennut pandemiatilanne, joka todella lisäsi haasteita oman parturi-kampaamon perustamisessa. Meillä kuitenkin ajateltiin, ettei kaikki maailmassa voi pysähtyä kerralla: nyt jos joskus on oiva tilaisuus työllistää itse itsensä. Ja tämä kannatti! Nyt meillä on koossa huippuammattilaisista koostuva tiimi, jossa jokainen saa olla ihana oma itsensä. Tiimin lisäksi tärkeä, ellei jopa tärkein osa toimintaamme on ihanat asiakkaamme. Ilman teitä ei olisi meitä!
Meillä Original Hair Studiossa odotellaan innolla jo tulevaa kesää! Käy kurkkaamassa meidän Instagramin puolelta, mitä muuta meille tällä hetkellä kuuluu. Sieltä löytyy myös luettelo meidän kesälomista, eli muistathan, että ajat kannattaa varailla nyt hyvissä ajoin! Seuraavassa postauksessa päästään jo tarkemmin meidän lempiaiheeseen – hiuksiin. Kuulemisiin!
Aurinkoisin terveisin, Vilma